sunnuntai, maaliskuu 19, 2006

Kalle eli Kaarle XII

No hei taas lapset. Terveisiä täältä Hurinan känniblogista. Ei vais, oikeasti en ole edes hirveän humalassa. Itse asiassa viimeinen, mitä join, oli vain pelkkää ginger alea. Mutta lyhykäinen (oletettavasti, koska väsyttää) baariraportti.

Tänään iltaa olivat viettämässä kanssani "Horisontissa majakoiden epileptinen välke" (hehee) Viive ja ystäväni Hinku. Joimme täällä punaviiniä ja yhdet oluet ja selvisimme päivän ihmissuhdekeskustelut käytyämme vihdoin liikenteeseen joskus reilumman puoleisesti puolen yön jälkeen. Suuntasimme kohti Kallea, koska viime viikonloppuna kaverini eksä oli sitä huomattavasti minulle kehunut (mutta silloin koko yläkerta oli yksityistilaisuuden vuoksi suljettu). Tällä kertaa eteemme ei osunut tällaisia ongelmia. Noh, perillähän oli tietysti havaittavissa kaksi jonoa ja arvoin siinä, että missähän jonossa tässä pitäisi olla. Kävelin iloisesti toisen jonon päähän, jossa mies alkoi välittömästi tuijottaa minua intensiivisesti. Hänen tuijotuksensa rohkaisemana kysyin, että mitä eroa näillä jonoilla on ja hän selitti, että toinen on vippijono (Vippijono? Minä olen tähän asti luullut, että vipillä pääsee jonon ohi.) ja toinen on sitten taviksille. Noh jäin siihen sitten seisoskelemaan ja ihmettelin, kun Hinku ja Viive vain hipsivät ohitse ja mietin, että mitä hemmettiä, että mihin he nyt ovat liukenemassa. Vasta kun portsari tuli päästämään ihmisiä sisälle, tajuan, että olen kiilannut suoraan toisen jonon ensimmäiseksi! Hehee, kuvittelin nimittäin, että jono etenee siihen toiseen suuntaan ja siellä on joku toinen ovi. (Siis hei, onhan Manalassakin!) Tajuan, että mies on tuijottanut minua koko ajan sen vuoksi, että olen ääriröyhkeänä kiilannut pitkän jonon ensimmäiseksi ihan pokkana. Hemmetti soikoon, hehee, se oli kyllä aika huvittavaa. Eipä sitten muuta kuin marssit vain jonon toiseen päähän, jossa hihittelin aika pitkään itsekseni nolostuttavaa mokaani. Mutta kun minä ihan oikeasti kuvittelin, että se jono etenee siihen toiseen suuntaan!

Noh, eipä sitten jonotuksesta sen kummempia, paitsi että kun pääsimme jälleen jonon keulille täytyy sanoa, että portsarit olivat ihan käsittämättömän ystävällisiä. Kaikki krediitit heille. Sisällä Kallessa, hoh hoijaa. ;) Tsekkasimme Hingun kanssa (Viive hipsi jo jonosta kotiin) ensin alakerran ja naureskelimme takabaarille, koska se oli niin hemmetin täynnä, ettei sinne mahtunut edes kävelemään sisälle ja lämpötilakin hipoi ihan omia ylväitä lukemiaan. Tilasimme juomat alakerrasta. Minä tilasin meille tervasnapsit ja Hinku tilasi lisäksi itselleen oluen. Jatkoimme matkaa yläkerran tanssipuolelle. Siellä ensimmäinen mies lähestyi minua kysyen, että mitä kello on ja yritin parhaani mukaan arvailla (koska käytän rannekelloa suhteellisen harvoin). Sitten hän huomautti, että hengitykseni haisee ihan tervalle/sisupastilleille ja alkoi kuittailla siitä asiasta jotain. Siis hei, jos minä juuri ryypiskelen raakaa tervasnapsia, niin onhan se toki mahdollista, että henkeni tuoksahtaa tervasnapsille! Se nyt on vain taas yksi näitä elämän raadollisia tosiseikkoja. Miehen sävy muuttui vähän ikäväksi, mutta kaivoin kuitenkin ihan ystävällisesti hänelle kännykkäni esiin ja näytin siitä kellon ajan. Sitten häivyin paikalta. Tässä vaiheessa Hinku oli bongannut jonkun tuttavansa ja keskusteli hänen kanssaan niin intensiivisesti, ettei siinä ollut minulla osaa eikä arpaa, joten menin notkumaan jonnekin reunapöytään. Hetken siinä istuttuani ja tanssijoita tuijotettuani illan miellyttävin mies lähestyi minua. Hän oli suomenruotsalainen ja myyntialalla. Juttelimme jonkin aikaa niitä näitä. Mielenkiintoista on, että kun selitin näitä elämäntilanteitani hänelle, niin hän kommentoi, että vaikutan aika harmoniselta. Hmm...tai siis vaikutin hänestä ihan tasapainoiselta, vaikka olinkin lukenut filosofiaa, valmistunut, haahuillut työelämässä (opettajana), vaihtanut opiskelualaa ja jälleen lukemassa pääsykokeisiin. No, ehkä se voi kuulostaa vähän epäilyttävältä... Tilitin miehelle tietysti myös tervasnapsitraumaani ja aloin pikaisesti syödä purkkaa. Hän lohdutti minua sillä, että hiukseni kuulemma tuoksuivat hyvälle ja sanoi, että ko. mies ei varmaan huomannut sitä. (Thanks.) Hinku ilmaantui paikalle ja halusi mennä vessaan. Mies kysyi, että haluaisinko vielä joskus tavata, mihin vastasin jotain älykästä tyyliin: "Ööö..." (kirjaimellisesti) ja sitten hän sanoikin, että mene sinne vessaan. Toivotin hänelle hyvää illan jatkoa ja lähdin jatkamaan matkaa.

Loppuilta olikin sitten aika kaoottista. Parhaita kohtia olivat hetket tanssilattialla Hingun kanssa. Tanssimme mm. Bailandoa ja Snapin "Poweria". Se oli kyllä hauskaa! (Musiikkimakuni on hyvin avarakatseinen.) Mutta ne miehet, huh hoijaa... Suunnilleen koko baarissa ei ollut oikein ketään, josta olisi voinut edes puolivakavissaan kiinnostua tai sitten sellaisia ei vain osunut kohdalle. Kaikki meitä lähestyneet miehet olivat ihan sekaisin ja käyttäytyivät ihan kummallisesti. (Eikä oikein löytynyt sellaisiakaan ehdokkaita, joita olisi itse inspiroitunut lähestymään.) Lopulta Hinku vielä hukkasi tumppunsa tai siis oikeastaan narikka hukkasi ne. Että sellaista. Enpä usko, että koen lähitulevaisuudessa suurta tarvetta mennä tähän baariin uudestaan. Jotenkin tuntuu, että ehkä se ei kuitenkaan ole minun paikkani. Vaikka mikähän sitten olisi? Nämä kolmen viime viikonlopun baarireissut eivät kyllä ole olleet erityisen antoisia. Ennemminkin on tuntunut siltä, että kuinka olen ikinä voinut löytää baarista ketään mielenkiintoisia ihmisiä. Ja sitten mietiskelin vielä sitä (tietysti), kun Jamie sanoi, että on tavannut monia mielenkiintoisia naisia baareissa. Niinpä niin. Sekin vielä. Huooh. Hän kyllä tapaa, mutta minä en. Nähtävästi kaikki mielenkiintoiset (edes jollain tapaa) miehet ovat tämän seurusteluyritykseni aikana kadonneet baareista. Siltä se on ainakin näinä kolmena viikonloppuna näyttänyt. (Jälkikäteen lisätty tulkintaopas näille lauseille: Kyse oli subjektiivisen fiilikseni kuvauksesta, joka voi johtua mm. siitä, että erostani on niin vähän aikaa tai siitä, että olen katsonut väärään suuntaan tai seissyt väärässä paikassa tai että niin monet ovat olleet niin tolkuttomassa humalassa. Voi olla myös, että aurastani on lähtenyt vääränlaista säteilyä tai tähdet ovat olleet vähemmän hyvässä kulmassa tms. Tarkoitukseni ei ole siis sanoa, etteikö näissä baareissa varmasti olisi oikein miellyttäviä miehiä. Ylipäätään se, ettei joskus tunne erityistä vetoa jonkun baari-illan aikana ketään kohtaan, ei tarkoita sitä, että paikalla olleissa miehissä olisi sinänsä yhtään mitään vikaa. Kiinnostumiset kun ovat mielestäni osittain aika mystisiä ja satunnaisia juttuja.) Ja Hinku oli ihan yli-innokas. Minä en olisi jossain vaiheessa jaksanut edes enää katsella ympärilleni, mutta Hinku repi minua milloin minnekin "paremmille metsästysmaille". No sellaista tänään...

Kävelin kotiin ja Hinku kohti busseja. Että sen pituinen tämä ilta ja nyt taas viikko kotona oletettavasti ilman mitään sen suurempia ihmissuhdevirikkeitä. Paitsi että ensi viikonloppuna saatan tavata yhden bloggaajan ehkä... ;)

Lisäys klo 20.08: Ihmissuhde-blogista (tai muista blogeista) tätä juttua lukemaan päätyneet, lukekaahan toki tämäkin.

Kommentit: 16

Blogger CDu kirjoitti:

Nice blog...good luck!

19 maaliskuu, 2006 05:51  
Blogger Hurina kirjoitti:

Thanks and good luck to you too! ;)

19 maaliskuu, 2006 06:20  
Blogger Kuraattori kirjoitti:

Mä en ole koskaan kallessa käynyt, enkä edes tiedä missä se on. Ilmeisesti en paljoa ole menettänyt/menettämässä. Itellä jäi baarit kokonaan lauantaina väliin, ja nyt pitää odotella että F1 alkaa :)

Vai bloggaajan ;)

19 maaliskuu, 2006 06:30  
Blogger viive kirjoitti:

Hipships Huriskuuttina, mietin siinä kotiinkävellessä että jonottaminen on kyllä minun salainen perversioni. Olen vain jotenkin luontainen siinä lajissa, haaveilen omiani tai tarkkailen ihmisiä, harvemmin ehdin hermostua odottamiseen. Voisikohan tätä hyödyntää jossain..hhmm.

Mutta teillä tuli sitten Kalle koettua, hauskaa että ainakin tanssilattialla ilo irtosi!

Niin, kiitos kivasta illasta, katsotaan herääkö Hinku Maya-ajoissa. ;)

19 maaliskuu, 2006 10:10  
Anonymous Anada kirjoitti:

"Kaikki meitä lähestyneet miehet olivat ihan sekaisin ja käyttäytyivät ihan kummallisesti"

Eli siis? Okei, sekaisin olevat miehet tajuan, mutta kummallisesti käyttäytyvät? Oliko niillä pellenenät päässä ja puhuivat kontinkieltä? :)

19 maaliskuu, 2006 11:50  
Blogger Veloena kirjoitti:

No päätellen siitä, ketkä tuttavistani pitävät Kallea kantapaikkanaan, veikkaisin, ettet sieltä kyllä elämäsi miestä löydä mikroskoopin kanssakaan.

Uhh, se on ihan hirvee mesta. Luin monta kertaa sen lauseen, jossa ravintola introdusoidaan, kun en voinut uskoa, että tosissaan jonotitte sinne... :D

19 maaliskuu, 2006 12:19  
Blogger Kuraattori kirjoitti:

Veloena, kuulosti kieltämättä oudolta lukea että ravintola introdusoitiin. Esittelyn sijaan tuli mieleen Salaiset Kansiot abduktioineen. :)

19 maaliskuu, 2006 12:36  
Blogger Hurina kirjoitti:

Kuraattori

No enpä tiedä, mitkä ovat sinun tyylisiäsi baareja. Jotkut hevimestat? ;) Mutta siis tuskin juuri mitään menetät tuossa Kallessa. Formuloita? Hmm, tapahtuiko niissä jotain merkittävää?

Viive

No se on kyllä aika lahjakkuus, että jää mielellään jonottamaan ja siinä vaiheessa lähtee kotiin, kun portsari vihdoin päästää sisään! Joskus joinoissa on kyllä ihan kiintoisia keskusteluja... Ja juu, saapa nähdä, mikä on Hingun vointi tänään, kun hän taisi juoda aika reippaahkosti tai ehkä kuvittelin vain. Kiitos itsellesi kivasta illasta! :)

19 maaliskuu, 2006 15:42  
Blogger Kuraattori kirjoitti:

No tuota, toistaiseksi seurakin on suosinut esim Rock Baria ja Corneria, mutta mä olen huomattavan joustava baarien suhteen. Kunhan ei ole karaokea missään muodossa :)

Joo, formulat, molemmat suomalaiset kuskit keskeytti. Eli ei mitään merkittävää.

19 maaliskuu, 2006 15:48  
Blogger Hurina kirjoitti:

Anada

Kyse oli varmaan siitä, että kaikki olivat taas ihan tolkuttoman päissään. Lähinnä tuli mieleen yksi sitkeä yrittäjä alakerrassa. Istuimme siellä Hingun kanssa ja hän tuli tanssimaan eteemme ja hytkyi siinä jotain ihme kuviota kädet ja jalat edes takas (hyvin omalaatuinen tyyli) samalla kun yritti houkutella meitä mukaansa, eikä se ollut edes tanssibaari.

Kun ihmiset tulevat juttelemaan tuhannen päissään, niin he saattavat puhua vähän mitä sattuu. Vaikutelma saattaa olla silloin aika omalaatuinen.

Jospa siellä olisikin ollut joku pellenenäinen ja kontinkieltä puhuva, niin olisin varmaan heti kiinnostunut! ;)

19 maaliskuu, 2006 15:49  
Blogger Hurina kirjoitti:

Veloena

Siltä minustakin alkoi tuntua! Mitähän hemmettiä se kaverini eksä siinä paikassa näkee? No mutta olihan se ihan kiinnostavaa nähdä, millainen paikka on kyseessä. Lisäksi joillakin ihmisillä, ainakin naisilla, näytti olevan siellä aika hauskaa. Tarkkailin yhtä naista, joka oli edessämme jonossa ja selitti silloin olevansa joku useamman lapsen äiti. (Vaikkakin hän näytti enemän pissikseltä.) Hän oli liikkeellä naisporukassa. Sisällä huomasin hänet tanssimassa ihan innoissaan. Loppuillasta sen sijaan joku mies raahasi tätä käsipuolesta ulospäin ja nainen sen sijaan yritti houkutella jotain toista miestä tanssimaan, jolloin mies vain repäisi hänet eteenpäin. Näytti aika mielenkiintoiselta ulkopuolisesta, mutta eihän minulla ole hajuakaan, että mistä siinäkin oli kyse, paitsi alkoholista...

19 maaliskuu, 2006 15:55  
Blogger Hurina kirjoitti:

Kuraattori

Hyvä, ei karaokea. (Korkeintaan isolla porukalla Ruotsin laivalla humalassa.) :) Eikös nuo formulakaudet klassisesti ala siten, että Räikkönen aina keskeyttää? Loppukaudestahan tilanne sitten saattaa parantua? Vai? Kuka se toinen suomalainen on? (Eipä ole tullut seurailtua formulaa nyt vähään aikaan...)

19 maaliskuu, 2006 16:15  
Anonymous Hinku kirjoitti:

Kiitokset illanvietosta minunkin puolestani! Kalle kyllä sucks. Perustakaa nyt ihmeessä joku hyvä baari Helsinkiin missä kaikki voi käydä! Bussissa oli sen sijaan tunnelmaa... ;) Heräsin, mutta niin myöhään, että mayoja katsomaan ei enää ehtinyt. Joku toinen päivä sitten. Sen sijaan kävin luistelemassa. Se oli ihanaa ja päätä selvittävää. Brahen kenttä oli auki viimeistä päivää tänään ja 76-vuotias luistinten vuokraaja toivotti hyvää kesää.

19 maaliskuu, 2006 21:14  
Blogger Hurina kirjoitti:

Hinku

Olisin kyllä ihmetellyt, jos olisit sinne Maya-näyttelyyn selvinnyt! Sen sijaan tuo luistelu (ja niiden vuokraaja) kuulosti aika ihanalta. Itsestäni en kyllä varmaan olisi saanut sellaista tänään irti, kun olen taas vaihteeksi kököttänyt tämän koneen ääressä niin paljon. Ja kiitokset vain illanvietosta ja Kallessa-harhailuista itsellesi! Ensi kerralla sitten taas uuden baarit, kröhöm.

20 maaliskuu, 2006 01:29  
Blogger Marimba kirjoitti:

Tarkoitukseni ei ole siis sanoa, etteikö näissä baareissa varmasti olisi oikein miellyttäviä miehiä.

Johan se on kumma, jos pitäisi alkaa blogissa selittelemään miksi joistakin [miehistä baarissa] pitää. Sitä vain toisista pitää ja toisista ei. Sådant är livet.

Jos ei kestä pakkeja, kannattaa pysyä kotona lukemassa Reginaa, hih.

22 maaliskuu, 2006 09:58  
Blogger Hurina kirjoitti:

Marimba, heh, Blogistaniassa taitaa olla hieman tavallisesta poikkeava todellisuus. Täällä on omat alakulttuurinsa, ihan oma tieteensä omine teorioineen ja ennen kaikkea kaikista miehistä on pidettävä. (Tosin tunteita ei saisi kuitenkaan osoittaa, koska se menee sitten jo manipulaatioksi.) Muuten on sortaja-feministi. Yritän oppia tavoille. ;)

22 maaliskuu, 2006 18:01  

Lähetä kommentti

<< Home