Yöpostaus

Tekisi mieli kirjoittaa jotain vähän vakavampaa taas vaihteeksi. Vähän vaikeaa vain kaiken tämän treffimeemihässäkän ja muun keskellä. Eipä silti, etteikö tässä sivussa olisi koko ajan käyty vakavampiakin keskusteluja.

Toivuttuani Joonaksen KrapulaSanomista lähdin kävelylle Viin kanssa. Tarkoitus oli ottaa samalla valokuviakin, mutta kamerastani meni neljän kuvan jälkeen patterit ja osoittautui, että olin ottanut mukaan lataamattomia varapattereita, joten se siitä.

Sain kuitenkin kaksi mielestäni omalla tavallaan kiinnostavaa kuvaa. Toinen niistä on ehkä parempi, mutta tässä kuvassa minua alkoi kiinnosta se, kuinka kaupunki näyttää jääneen pilvien ja kaislojen väliin hieman puoliahdistettuun tilaan.



Siitä tulee vähän kummallinen tunne.


Tässä treffimeemissä on kiinnostavaa se, kuten koko elämässä, millaisia asioita saattaa lähteä liikkeelle jostain pienestä asiasta. Asioita hieman kuin tönää johonkin suuntaan, saattaa liikkeelle lähteä kokonainen tapahtumavyöry. Kuinka monta ihmisistä tässäkin nyt tapaa, tutustuu toisiinsa, vaikuttaa toistensa elämiin? Minusta se on tavallaan hämmentävää. Ainakin se, kuinka pienestä välillä isot asiat saattavat olla kiinni. Vaikka mikä sitten on iso asia? En minä tiedä.

Muistan joskus nuorempana miettineeni, että pitääkö minun tosiaan ottaa tämä elämä vakavasti, että eikö tähän voisi suhtautua niin kuin kaikki olisi unta? Jos tietäisimme, että kaikki on unta, sittenhän me uskaltaisimme tehdä lähes mitä vain? No, ei nyt mitä vain, mutta kun suurin osa peloistamme on oikeasti niin turhia.

Se on kyllä harmillista, että kun tajuaa asioita, niin sekään ei riitä, vaan sitten pitäisi olla koko ajan joku aktiivisesti muistuttamassa niistä ja psyykkaamassa niihin. Muuten elämä vain valuu eteenpäin ja muuttuu ja unohtaa sen, mikä hetki sitten oli ihan kirkasta. Minusta ainakin tuntuu, että olen tällä hetkellä hieman välitilassa elämässäni. Tajusin kesällä monia asioita, jotka alkoivat tuntua minusta luotettavalta perustalta. On tavallaan helpottavaa löytää vihdoin jotain sellaista johon voi uskoa. (Niin, tiedän kyllä, että tämä on paljon sanottu.) Sain hyvin paljon selkiytettyä omaa maailmankuvaani ja ainakin arvojani. Silti minulle on hieman epäselvää, että mitä se nyt oikeastaan voisi tarkoittaa käytännön kannalta. Sen nyt ainakin tiedän, että ura, menestys (paitsi tietysti blogilistalla, köh) ja raha ovat minulle melko lailla toissijaisia. Hmm, harmi ettei sellaista ammattia ole olemassa, mutta minusta olisi hauskaa olla sellainen ihminen, joka vain kiertelisi ympäriinsä puhumassa ihmisten kanssa. Eipä silti, että osaisin välttämättä edes sanoa mitään viisasta, mutta voisivathan ne asiat selvitä minullekin siinä samalla. Kai oleellisinta on kuuntelu kuitenkin. Älkää nyt naurako, mutta minusta tämä voisi olla ihan hyvä tapa käyttää elämä. Tästä tuli muuten yhtäkkiä mieleeni Äiti Amma, josta en siis edes tiedä yhtään mitään muuta, kuin että hän ilmeisesti käyttää elämänsä ihmisten halaamiseen. Oikeastaan minusta tuntuu, että sekin on aika hyvä tapa käyttää elämä. On se ainakin hemmetin paljon parempi kuin monet ns. virallisesti tarjotuista vaihtoehdoista.

Nämä nyt olivat tällaisia irtokappaleita vain.