Juu...

Niin, tätä blogiakin pitäisi varmaan joskus päivittää. Mitä pidempään on kirjoittamatta sitä korkeammaksi kasvaa kynnys. Olen pariin otteeseen alkanutkin kirjoittaa blogitekstiä ja sitten jossain puolessa välissä tai pitkäänkin kirjoitettuani on mieleeni noussut epämääräinen "plaah" ja olen jättänyt kirjoituksen sikseen. Myöhemmin niitä ei enää huvita jatkaa, koska mieli on jo toinen.

Joskus varmaankin jo pari kuukautta sitten (tai ei, tarkistin juuri että se oli 17.12.) sain sähköpostia, jossa minua pyydettiin kirjoittamaan jotakin tietoja tavallisesta päiväohjelmastamme, lomista, mitä teemme täällä vapaa-aikana jne. Vastaan nyt ensin näihin kysymyksiin, koska se on varmaan helpointa. Tavallisesti päivämme täällä alkaa herätyksellä kello 5.00. Sen jälkeen on noin 20 minuuttia aikaa raahautua zendoon, jossa istuminen (siis meditaatio, zazen) alkaa klo 5.25. Istumisen lopuksi on resitaatio, joka päättyy noin klo 7.15. Tämän jälkeen meillä on suunnilleen joka toinen päivä joogaa tai itse asiassa sitä ei kyllä nykyään voi kutsua joogaksi, koska joogamestarimme poistui paikalta, vaan kyseessä on jokin hämärä yhdistelmä kuntopiiriä, jumppaa, joogaa, itsepuolustuslajeja ja chi gongia. Vaikuttaa siltä, että nykyinen "joogamme" hieman hakee muotoaan. Niinä päivinä kun meillä ei ole tätä "joogaa" on suositeltavaa tehdä itse jotakin liikunnallista. (Eri asia sitten on tapahtuuko näin todella.) Aamupala on klo 8.10. (Jos sattuu olemaan aamupalantekovuorossa tämä aika resitaation jälkeen menee tietysti sen tekemiseen.) Klo 8.40 on työkokous, jossa zendon johtaja määrää, missä työpisteessä kukin minäkin päivänä työskentelee. Vaihtoehdot ovat keittiö, ulkotyöt, ompelu, taloudenhoito (yleensä lähinnä siivousta) tai remontti- ja kunnossapitotyöt. Kullakin työpisteellä on työnjohtaja ja he organisoivat sitten tarkemmin, mitä kukin heidän alaisenaan tekee. (Tosin tällä hetkellä meiltä puuttuu sekä ulkotyö- että kunnossapitovastaavat, koska aiemmat vastaavat ovat lähteneet eikä uusia ole vielä valittu heidän tilalleen.) Töiden aikana ainoastaan työtä koskeva puhuminen on sallittua. Klo 10.10 on teetauko ja 10.30 alkaa jälleen istuminen, joka kestää 50 minuuttia eli 11.20 asti. Istumisen jälkeen jatketaan töitä kunnes on lounasaika klo 12.30. Lounaan jälkeen kaikki tekevät yhdessä tiskit ja sen jälkeen on kahvitauko. Tauon jälkeen iltapäivän työkokous on suunnilleen klo 13.30 tai 13.40 aikoihin. Tässä vaiheessa siis työpiste saattaa muuttua, mutta aika usein jatketaan samoissa hommissa kuin ennen lounasta. Töitä tehdään vähän vaihtelevasti johonkin klo 15 tai 15.30 asti. Töiden jälkeen on puolen tunnin istuminen ja yleensä päivän vapaa alkaa klo 16.00.

Ohjelma jatkuu klo 18.00 iltapalalla. Jos on illallisentekovuorossa jää vapaa-aika vain tuntiin, koska jo klo 17 pitää alkaa valmistaa ruokaa. Tähän vapaa-aikaan pitää sitten tunkea kaikki tarpeellinen, kuten sähköposti, suihkussa käynti, mahdolliset päiväunet jne ja yleensä vapaa katoaakin vauhdilla. Iltapalan jälkeen kaksi henkilöä on yleensä tiskivuorossa. Illan istuminen alkaa klo 19.30 (ja jo klo 19.00 pitää tietokone olla suljettuna täällä konttorissa, missä nyt istun tätä kirjoittamassa.) Jos opettajat ovat paikalla saattaa iltaistumiseen kuulua dokusan (siis opettajan henkilökohtainen tapaaminen). Istuminen päättyy noin klo 21.15, jonka jälkeen ihmiset haahuilevat hetken ympäriinsä kaavuissaan odottamassa iltarituaalin alkamista klo 21.30. Se kestää kymmenisen minuuttia ja sen jälkeen on vapaata. Tosin tässä vaiheessa klo on melkein kymmenen ja kun herätys on kello 5 voi siitä sitten laskeskella, että kannattaisiko mennä ehkä nukkumaan vai viitsisikö varastaa itselleen lisää vapaa-aikaa väsymyksen kustannuksella. Urheimmat tietysti istuvat yazaa (yöajan vapaaehtoista istumista) zendossa epämääräisen pitkään.

Tällainen on tyypillinen päiväohjelmamme, joka toistuu viikosta toiseen. Meillä on kuitenkin myös vapaapäiviä. Sunnuntaina työjakson jälkeen alkaa vapaa, joka kestää tiistaiaamuun asti, jolloin herätyksen myötä palataan normaaliin ohjelmaan. Sunnuntai-iltaisin ja maanantaisin on myös television katselu sallittua. Samoin autoa voi lainata (kunhan maksaa matkoista) ja ajella vaikkapa johonkin läheiseen pikkukaupunkiin, jos sattuu haluamaan. Myös torstait ovat erityisiä, koska torstai on viikon ainoa päivä, jolloin lounaan jälkeen on tarjolla jälkiruokaa ja iltapäivällä ei ole muuta työjaksoa kuin tiskit. Torstaisinkin kuitenkin on iltaistuminen. Nyt ilmeisesti kesän alkuun asti torstaisin on myös nukkuma-aamu, mikä tarkoittaa sitä, että herätys on vasta 7.30 ja päivä alkaa suoraan aamupalalla.

Kerran kuukaudessa täällä on yleensä sesshin, johon tulee paljon ihmisiä vakiasukkaiden lisäksi. Enimmillään meitä on ollut täällä lähes 50 henkeä. Sesshinit kestävät joko neljä tai seitsemän päivää. Niiden aikana ei puhuminen ole sallittua kuin dokusanissa ja myös katsekontaktia muihin ihmisiin vältetään. Päiväohjelma on silloin hyvin tiukka. Herätys on klo 4 ja istumista on noin 10 tuntia päivässä ja siihen vielä päälle kaikki suositeltava vapaaehtoinen istuminen. Työtä sen sijaan on vain reilut pari tuntia päivästä.

Minulta kysyttiin myös lomista. Vuodessa lomia on epämääräinen määrä sen mukaan mitä opettajat päättävät. Tällä hetkellä näyttää siltä, että vuodessa on noin kolme hieman pidempää lomaa. Kesäloma elokuussa on pitkin, jotakin kahden ja kolmen viikon väliltä. Sitten on joululoma (alle kaksi viikkoa muistaakseni) ja seuraava tiedossa oleva loma on huhtikuussa ja kestää noin viikon. Minulle kirjoittanut henkilö ihmetteli, että eikö täältä voi lähteä koska vain ns. omille lomille ja toki voi, mutta sitten vain maksusysteemi alkaa alusta. Täällä oleminenhan muuttuu koko ajan halvemmaksi ja vuoden jälkeen ilmaiseksi. Jos kuitenkin lähtee itsekseen omille lomilleen, joutuu palatessaan aloittamaan systeemin alusta (ainakin jos on asunut täällä alle vuoden) ja siihen ainakaan itselläni ei ole varaa. Niinpä olen kiinni tämän paikan virallisissa aikatauluissa.

Vaihtelua tähän paikkaan tuovat erityisesti alituisesti vaihtuvat ihmiset. Monet tulevat tänne muutamaksi päväksi tai viikoksi, mutta juuri nyt olemme saaneet tänne kaksi uutta ihmistä, jotka ovat täällä ilmeisesti pidempään tai ainakin ilman mitään etukäteen suunniteltuja aikatauluja. Sen sijaan paras täällä saamani ystävä ja ensimmäinen kämppäkaverini lähti pois vähän jouloman jälkeen, mikä on tietysti minun kannaltani vähän ikävää, koska me olimme erityisen läheisiä ja saatoimme jutella hyvin vapaasti kaikesta mahdollisesta. Jo viime angon aikana toinen minulle erityisen läheinen (tosin eri tavalla) ihminen lähti täältä pois ja heidän lähtönsä myötä koenkin ehkä viime aikoina vetäytyneeni hieman enemmän omiin oloihini, varsinkin kun minulla on nykyään oma huone, joka tekee vetäytymisen ylipäätään mahdolliseksi.

Minulta kysyttiin myös, että mitä täällä sitten oikein voi vapaa-aikana tehdä. Noh, täällä voi tietysti istua zendossa, nukkua, käydä kävelyllä, lukea (täällä on pieni kirjasto eli kirjahylly, josta voi lainata kirjoja), kirjoittaa sähköpostia (jos kone on vapaa), syödä, istua ruokasalissa juttelemassa jonkun kanssa tai sitten keksiä jotain muuta. Usein varsinkin uudet ihmiset ovat vapaapäivinä aika pihalla, kun yhtäkkiä tiukka aikataulutus vaihtuu täyteen vapaaseen ja kaikki vain tuntuvat katoavan jonnekin ja hiljaisuus laskeutuu. Itse olen viettänyt muutamat viime vapaapäivät aika eskapistisissa merkeissä tuijottamassa jotakin vanhoja animesarjoja läppärillä huoneessani. Minua ei siis ole paljon näkynyt ihmisten ilmoilla.

Mitähän minulle sitten oikein kuuluu? Öhhöö. Täytyy kyllä sanoa, että tuon viime angon loppupuolesta johonkin tähän asti ja varsinkin tammikuun alussa on itselläni ollut vähän vaikeampaa aikaa täällä ainakin jos vertaa siihen, miltä vielä viime kesäloman jälkeen tuntui. Sinänsä ulkoisissa olosuhteissa, ihmisissä eikä oikeastaan missään ole mitään erityistä valittamista, mutta jotenkin vain on ollut vähän raskasta. Ystävälläni oli varmasti aika samat fiilikset ja hän ratkaisi asian lähtemällä täältä kokonaan pois. Itse olen sinnitellyt pakenemalla animesarjojen maailmaan ja ajatellut, että eiköhän tämä tästä jossain vaiheessa taas käänny valoisammaksi ja niin oikeastaan on kääntynytkin. Silti huomaan pyöritteleväni enemmän ajatuksia mielessäni siitä, että jos palaisin Suomeen, niin mitäköhän haluaisin siellä sitten tehdä tai onko ylipäätään mitään, mitä erityisesti haluaisin tehdä. (Tällainen pyörittely on tietysti varsin epäzenhenkistä, joten siinä sivussa voi sitten kritisoida itseään siitä, että pyörittelee tällaisia keloja päässään ja sen jälkeen voi kritisoida itseään siitä, että kritisoi itseään. Eh.) Tammikuun sesshin oli kyllä taas sangen motivoiva ja niissä aina erityisesti pääsee harjoitukseen kiinni, vaikka ne samalla ovat fyysisesti ja henkisesti aika raskaita.

On ehkä vähän vaikea yrittää selittää, mikä tässä harjoituksessa on välillä raskasta tai miksi tuntuu raskaalta. Sitäpaitsi ehkä kyse ei edes ole tästä paikasta tai harjoituksesta vaan elämästä ylipäätään. Joskus se tuntuu hienolta ja merkitykselliseltä ja joskus ei oli sitten missä tahansa. No, jos yritän kuitenkin selittää, niin kuvitelkaa sellainen tilanne, jossa teidän täytyisi koko valveillaoloaikanne yrittää pysyä valppaana ja pitää mielenne tyhjänä, niin että koko sisäinen puhe, koko rakennelma siitä minästä, mikä ajattelette olevanne poistuu. Ajatelkaa elämää, jossa teidän harjoituksenne olisi tajuta tai oikeastaan joka hetki elää sen mukaan kuin minänne olisi suunnilleen yhtä todellinen kuin joku unihahmo tai sarjakuvasankari. Elämää, jossa te tarkkailette elämäänne vähän kuin jonkun uteliaan ulkopuolisen perspektiivistä ja yritätte olla ottamatta elämäänne mitenkään sen henkilökohtaisemmin kuin kenenkään muunkaan elämää tai ylipäätään mitään ympärillänne. Jos pystytte samaistumaan tähän, niin voitte ehkä ymmärtää, että tavanomaisesta perspektiivistä tämä merkitsee aikamoista paradigman muutosta. Yksilön elämässä se on varmasti suurempi muutos kuin mikään muu, siis yritys astua ulos oman pienen minänsä puitteista. Kuvitelkaa yrittävänne vapautua kaikista ajattelutottumuksistanne, mielipiteistänne, uskomuksistanne, ennakkokäsityksistä, toiveista, unelmista, peloista, no kaikesta siitä, minkä yleensä ajattelemme muodostavan elämämme keskiön, siis meidät itsemme yksilöinä. Varmasti aika helposti tulee mieleen, että tuonhan täytyy olla ylipäätään mahdotonta, mutta työhypoteesini on tällä hetkellä se, että kaikesta mahdottomuudestaan huolimatta se on mahdollista. Ainakin lukuisat ihmiset ovat kulkeneet sitä tietä, kuten mm. ihailemani Nisargadatta Maharaj, Ramana Maharishi ja tietysti kaikki todelliset zenmestarit. Kuvitelkaa tilanne, että samaan aikaan, kun te yritätte tätä, toisella tasolla kaikki on jo nyt täydellistä, eikä teidän tarvitse mennä mihinkään tai tulla miksikään vaan ainaostaan tajuta, mitä jo olette. Koska ideana on astua yksilöllisen mielen ulkopuolelle tai pikemminkin jättää se sikseen, on kaikki päämäärien asettaminen ja niihin pyrkiminen oikeastaan harhaa, koska kuka muu niitä voi asettaa kuin tuo samainen mieli, joka pitäisi jättää sikseen? Näin ollen jo se, että yritän kirjoittaa tästä on väistämättä täyttä höpöhöpöä ja se, että kehotan teitä kuvittelemaan jotain vasta höpöhöpöä onkin.

Hmmh, joka tapauksessa aina välillä olen hyvin motivoitunut tästä harjoituksesta, mutta toisinaan (tai aika useinkin) mieleni kapinoi vastaan ja alkaa jumittaa joissakin ajatuksissa ja asioissa tai vaikkapa haluissa. Niinpä olen viime aikoina puolihuvittuneena ja puoliepätoivoisena tarkkaillut minääni fantasioimassa elämästä, jonka viettäisin vain pelkästään katselemalla animesarjoja johonkin erakoituneena. On kuin kaikki muut halut olisivat kadonneet ja mieleni kehittelisi tätä yhtä melko irrationaalista ja eskapistista halua uusiin ulottuvuuksiin. Samaan aikaan tietysti tiedän, että jos nyt yritän olla yhtään rationaalinen, niin tuskinpa kovin pitkään olisin kovin tyytyväinen elämääni pelkästään animesarjoja katsellen. Puf. On kai niin, että haluaisin haluta jotain, mutta oikeastaan en halua juuri mitään ja sekin tuntuu jotenkin kiusalliselta, koska sitten helposti tulee sellainen fiilis, että on melkein sama onko elossa vai ei. Yritänpä kuvitella itselleni minkä tahansa tulevaisuuden tuntuu se minusta tällä hetkellä täysin merkityksettömältä ja epäkiinnostavalta. Enkä oikein tiedä sitäkään onko se hyvä tai paha. (Tietysti se ei ole kumpaakaan.) Jotta kuulostaisin vielä sekavammalta niin kai voisin yhtä hyvin kirjoittaa, että lähes mikä tahansa tulevaisuus tuntuu yhtä kiinnostavalta ja merkitykselliseltä. Äh, en siis tahdo sanoa, että kaikki olisi merkityksetöntä, koska yhtä lailla välillä koen voimakkaita merkityksellisyyden ja kauneuden tunteita. Jotenkin kuitenkin tuntuu siltä, että nuo tunteet eivät ole riippuvaisia siitä, mitä elämässäni tapahtuu kuin vain jossain määrin. Pikemminkin mieli vaan aaltoilee itsekseen niin kuin säätilat.

En oikein osaa arvioida kuinka ufoilta nämä juttuni ehkä tuntuvat joistakin lukijoista, vaikka kaippa tämän blogin lukijakunta on tässä vaiheessa jo aika valikoitunutta. Jos nyt yritän vielä sanoa jotenkin yksinkertaisesti, mistä tässä harjoituksessa on kyse, koska kyse ei ole vain jostakin hämäristä uskomuksista vaan jostakin aika konkreettisesta ja kokemuksellisesta. Kyse on yksinkertaisesti siitä, että yrittää siirtää elämänsä painopisteen päänsä sisäisistä ajatuksista, jokaisen ajatuksen väliin jäävään tyhjään tilaan. Olemmehan me olemassa silloinkin kun emme ajattele mitään. Yleensä vain ajattelemme, että se mitä olemme, on ajatuksemme ja tunteemme ja niinpä jätämme kokonaan huomiotta (tai otamme täydellisenä itsestäänselvyytenä) sen, että ajatukset ja tunteet ilmenevät jollekin, joka on tietoinen niistä ajatuksista ja tunteista, jollekin joka näkee ja kuulee ja haistaa. Kuka on se, joka näkee unia ja kuvittelee unipersoonansa ja unimaailmansa todellisiksi? Unissa voimme ottaa toisia persoonia ja käyttäytyä aivan toisin kuin yleensä, vaihtaa sukupuolta, tehdä mitä tahansa. Onko mitään erityisiä perusteita sanoa, että se olen "minä", joka unissa toimin? Se, mitä pidämme minänämmehän nukkuu, emmekä unessa tiedä, että emme ole oma itsemme tai siis että herätessämme otamme taas yllemme toisen minän (ja maailman), jota silloin pidämme todellisempana kuin minäämme unissa. Yritän vain sanoa, että yksinkertaisesti vain tarkkailemalla itseään, voi alkaa kyseenalaistaa minänsä ja kaikkien sen ongelmien todellisuutta. Kaikessa on kyse vain siitä, että on tarkkaavainen ja hiljaa.

Mutta nyt olen kirjoittanut jo aivan liikaa kaikenlaista puuta heinää tänne ja unohtanut varmaan jo monta kertaa pointtini, kuten tavallista, joten on varmaan hyvä lopettaa.

PS. Animeinnostukseni alkaa vihdoin levitä myös mangan puolelle, kun ilahtuneena löysin huomattavasti jatkoa joillekin suosikkisarjoilleni, kuten nyrkkeilyanimesarja Hajime no Ippolle, go-sarja Hikaru no Golle ja ihmissuhdesarja Nanalle. Kaikenlaiseen mangaan voi tutustua täällä. (Lukeminen on muuten huomattavasti miellyttävämpää, jos asentaa itselleen esim. Firefoxin Adblock Plussan.)