Potkut

Tänään on ollut varsin kummallinen päivä. Oikeastaan tämä päivä on jälleen kerran näyttänyt minulle kuinka täysin ennakoimatonta elämä voi olla. Olen nimittäin saanut potkut työstäni henkilökohtaisena avustajana ja ylipäätään kyseessäni on elämäni ensimmäiset potkut mistään työpaikasta. Tarina menee niin, että tosiaankin kolme viikkoa sitten sairastuin virusflunssaan, enkä päässyt töihin kahteen viikkoon, koska työnantajani oli hyvin tarkka sen suhteen, ettei työssä oltaisi yhtään nuhaisena tai mitenkään flunssaisena. Tällä viikolla olisin ollut työkuntoinen, mutta viime viikonloppuna työnantanjani ilmoitti minulle, että hänellä on kuumetta ja että soitellaan tänä viikonloppuna. Tänään sitten soitin hänelle ja hän kertoi, että kun minä olin sairastunut hän oli joutunut palkkaamaan uuden työntekijän. Sitten tämäkin työntekijä oli sairastunut ja hän oli jälleen palkannut uuden työntekijän. Työnantajallani on oikeus ainoastaan 20 viikkotyötuntiin, jotka siis kaupunki maksaa, ja nyt yhtäkkiä niitä olikin sitten jakamassa neljä henkilöä, jotka kaikki halusivat tehdä töitä niin paljon kuin mahdollista. Jo minua ennen hänellä oli ollut viikonloppuisin töissä toinen avustaja. Hän oli kuitenkin sanonut minulle suullisesti, että minä olen ensisijainen avustaja ja että saan tehdä niin paljon tunteja kuin jaksan ja että tämä toinen avustaja tekee sitten vain muutaman tunnin viikonloppuna. Olin sanonut selvästi, että toivon saavani ainakin 15 työtuntia viikossa ja ne minulle oli luvattu. Nyt kuitenkin sairaana oloni vuoksi työnantajani oli palkannut ensin yhden ja sitten vielä toisen työntekijän. Soittaessani hänelle tänään hän sitten sanoikin, että sopisiko minulle, että tästä eteenpäin minulla olisikin vain neljä työtuntia viikossa. Minä tietysti sanoin, että olen hyvin hämmästynyt tästä, kun hänhän oli luvannut minulle 15 viikkotyötuntia ja eikö hän ota sitä huomioon, että joudun taloudellisiin ongelmiin, jos hän yhtäkkiä muuttaa näin sopimustamme. Kerroin hänelle, että koska hän oli luvannut minulle tarvitsemani viikkotyötunnit, olin joulun tienoilla myös kieltäytynyt toisesta työstä, koska olin luottanut häneen ja siihen, että minulla on töitä. Yhätäkkiä olin kuitenkin sairauteni vuoksi tilanteessa, että työtunteja oli tarjolla vain neljä per viikko. Kun ilmaisin hänelle suoraan, että en pidä hänen toimintaansa reiluna kannaltani ja että hän toimii vastoin sitä, mitä olimme sopineet, hän sanoi, että on sitten parempi, että puramme koko työsopimuksen. Hän ei kuulemma enää jaksakaan minua. No, ei minulla sitten ollut tähän enää paljon sanomista. Työsopimukseeni kuitenkin oli kirjattu, että työtunteja on 0-20/viikko ja samoin koeaikani oli neljä kuukautta. Ilmeisesti sitten näin koeajalla ihmisen voi irtisanoa ilman mitään sen erityisempiä perusteita, en tiedä. Työnantajani selitti, että hänellä ei ollut muita vaihtoehtoja, sillä kun minä tulin kipeäksi, hän kuitenkin tarvitsi jonkun auttamaan itseään ja sitten kun tämäkin henkilö tuli kipeäksi, hän palkkasi jälleen uuden henkilön. Kukaan ei kuulemma olisi suostunut töihin, jollei heille olisi luvattu työtunteja. Hän kysyi minulta, että olisinko minä muka suostunut töihin, jos töitä olisi ollut luvasssa vain epämääräisesti joskus. Kukaan ei halua olla varalla vaan kaikki haluavat tehdä täydet 20 tuntia viikossa. Vaikka hän oli luvannut minulle sen 15 viikkotyötuntia, nyt hän myös sanoi yhtäkkiä, ettei koskaan ole luvannut minulle mitään sellaista. Ilmeisesti sitten myös se, että ilmaisin tyytymättömyyteni hänen toimintaansa kohtaan oli hänelle riittävä peruste koko työsopimuksemme irtisanomiseen. Oli miten oli, näin tässä kuitenkin kävi. Vaikkei hän olisikaan ehkä menetellyt kovin reilusti, niin en halunnut alkaa väittää tämän enempää vastaankaan tässä asiassa, koska joka tapauksessa kaiken tämän jälkeen ei työskentelyilmapiiri varmaankaan olisi ollut kovin hyvä.

En nyt oikein tiedä, mitä ajatella tästä asiasta. Ensiksi minulle oli tietysti shokki, että näin kävi ja olen miettinyt, että teinkö jotain väärin ja ehkä työnantajani ei vain pitänyt minusta, mutta lopulta tässä kaikessa on myös jotakin huvittavaa. En edes tiedä, mitä huvittavaa tai ehkä juuri elämän ennakoimattomuus. Ehkä se, että tulen jostain zenluostarista hyvin intentioin tehdä jotain hyödyllistä ja auttaakseni jotakin toista ja sitten muutamassa viikossa saan potkut. Eikö siinä ole jotakin hyvin koomista? ;)Olen varma, ettei työni laadussa sinänsä ollut mitään vikaa. Henkilökohtaisena avustaja on kuitenkin hyvin ja yllättävänkin intiimissä suhteessa toisen ihmisen kanssa ja voihan olla, että työnantajani ei kokenut minua riittävästi sukulaissieluna itselleen. Tai ehkä asiat todella menivät noin hölmösti, että sairauteni vuoksi hän tosiaan palkkasi uuden ihmisen ja tämän sairauden vuoksi toisen ja yhtäkkiä hänellä olikin kahden työntekijän sijaan neljä. Yritä siinä sitten miellyttää kaikkia...

Tämä lyhyt työ on joka tapauksessa opettanut minulle, millaista on olla täysin työnantajan armoilla. Ensin hän halusi varmistaa, että enhän vain jätä häntä pulaan ja tulenhan varmasti töihin ja että töitä on niin paljon kuin haluan tehdä. Seuraavaksi hän ilmoitti, ettei halua enää tehdä kuuden tunnin työpäivä, vaan että neljä tuntia per päivä on riittävästi ja sitten sairastumiseni jälkeen töitä oli yhtäkkiä tarjolla 15 sijaan vain 4 tuntia per viikko ja kun protestoin, niin minut irtisanottiin saman tien. Tällaistakin kai voi työalämä olla. Ammattiliitot varmaan perustettiin joskus muinoin, ettei jotakin tämäntyyppistä tapahtuisi. Näyttää kuitenkin siltä, että tätä kyseistä ammattia ei kukaan valvo, ei ihmisten pätevyyttä tai työnantajien tai sopimuksia tai työn sisältöä tai yhtään mitään. Mutta kuten sanoin, tämä on ollut opettavainen kokemus.

Yllättävien potkujen jälkeen elämä kuitenkin jatkui ja tänä iltana menimme kämppäkaverini kanssa syömään hänen iranilaisen tuttavansa veljen ja tämän puolison luoksi. Tänne oli kutsuttu myös neljä muuta ihmistä ja tutustuin illan aikana lukuisiin uusiin mielenkiintoisiin ihmisiin. Yhden kreikkalaisen tytön kanssa vaihdoimme puhelinnumeroitakin. Samaan aikaan kun sattuu tällaisia vastoinkäymisiä, elämä voi kuitenkin olla rikasta monilla eri tavoilla. Yksi esimerkki tästä on mm. se, että asunnossamme on piano ja eilen Kitaristi ystäväni antoi minulle erään edullisen pianonvirittäjäopiskelijan puhelinnumeron ja nyt tänään tämä soitti minulle ja parin viikon päästä hän tulee tänne ja virittää pianomme. En ole asiasta ennen maininnut, mutta tässä asunnossa on tosiaan hyvin epävireinen vanha piano, jonka haluaisimme saada vireeseen, niin että sillä voisi soitella. Nyt tämäkin tulee tapahtumaan ja se on kerrassaan hienoa! Muutenkin musiikki tuntuu jotenkin tulevan elämääni oikealta ja vasemmalta, kun Kitaristi, jonka kanssa ennen zenluostariin lähtöäni olimme perustamassa bändin minun huuliharppuni kanssa, on edelleen samoilla linjoilla ja Salsamies (uudet lukijat eivät varmaan tiedä näistä hahmoista mitään, mutta he ovat ystäviäni) haluaa myös soitella ja kämppäkaverini on innostunut musiikista ja hänen iranilainen ystävänsä haluaa laulaa oopperaa ja ja ja... Siis yritän vain sanoa, että musiikkia arvostavia ihmisiä on niin paljon ympärilläni, että saamme varmasti jotakin hauskaa aikaan. Olen itse soittanut joskus muinoin pianoa 10 vuotta ja nyt yhtäkkiä tässä asunnossa on piano ja se tuntuu hienolta mahdollisuudelta.

En siis ainakaan juuri nyt ole kovin surullinen tai edes katkera. En usko, että työnantajani tarkoitti mitään pahaa. Ei ole varmasti kovin helppoa olla riippuvainen henkilökohtaisista avustajista ja joka tapauksessa nyt kun jään pois tuosta neljän koplasta, kaikki muut saavat enemmän haluamiaan työtunteja. Minulla ei tietysti nyt ole sitten ollenkaan töitä ja se voi tietää taloudellisia ongelmia, jos en löydä jotain uutta työtä, mutta jostain mystisestä syystä en osaa olla kovin huolissani. Elämäähän tämä vain on ja olen varma, että asiat järjestyvät jotenkin. Nyt ensiksi jännitän sitä, että voinko saada opistotasoisiin opintoihin opintotukea, jos olen jo käyttänyt opintotukikuukausia korkeakouluopintoihin. Opistotasoiset opinnot eivät vähennä korkeakoulutukikuukausien määrää, mutta en ole ihan varma siitä, päteekö tämä myös toisin päin. Jos en ole oikeutettu opintotukeen, niin sitten tilanne menee paljon tiukemmaksi. Vaan eipä tästäkään asiasta etukäteen huolehtiminen auta mitään. Luulen, että nyt vain hengitän syvään ja otan rauhallisesti, enkä ryntää mihinkään uuteen ennen kuin olen hetken sulatellut tätä koko asiaa. Sitä paitsi ylipäätään olen täällä kohdatakseni kaikenlaisia haasteita ja nähdäkseni, kuinka niihin suhtaudun ja kuten jo sanoin, tässä nyt on jotain lähinnä koomista.