Monen muun alamäen tavoin vippikierre käynnistyi hitaasti. Ensimmäinen vippi tuntui helpottavan elämää hetkeksi, ja sain vipin maksettua takaisin kivutta.
Minulla menikin vielä pari vuotta, kunnes vipit alkoivat kasautua kierteeksi saakka. Vasta sen jälkeen vipeistä alkoi tulla minulle todellinen ongelma.
Ensimmäisenä opiskeluvuonna rahat riittivät loistavasti
Pari vuotta sitten aloin opiskella Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa. Elämä hymyili: olin saapunut uuteen kaupunkiin, asuin ensimmäistä kertaa omassa opiskelija-asunnossa ja olin saanut paljon uusia ystäviä yliopistolla.Rahaakin tuntui riittävän mukavasti. Vaikka monet moittivat opintotukea, minusta se tuntui ruhtinaallisen runsaalta. Pelkkä opintoraha ja asumislisä olivat toki aika niukka yhdistelmä -- silti se riitti pitkälle vanhempien pienellä avustuksella.
Itse opintoihinhan ei juuri kulunut rahaa. Yliopiston kirjastosta löysin aina tarvitsemani tenttikirjat, joten rahaa ei tarvinnut kuluttaa kalliisiin tenttikirjoihin.
Ihmettelinkin suuresti, miksi ystäväni valittivat ainaista rahapulaansa: opiskelijalounas, opiskelijahintainen bussilippu ja edullinen HOASin solukämppähän eivät paljoa maksaneet.
Opiskelu oli tärkein huvini
Viihdyin Helsingissä loistavasti - ja lukutoukka kun olin luonnostani, opiskelu oli tärkein huvini. Kouluaikanakaan en ollut erityisen innostunut sen paremmin muodista kuin kosmetiikasta, joten rahani eivät kuluneet niihinkään.Olin siis perinteinen humanisti, harmaa ja huomaamaton. Tai niin ainakin kuvittelen olleeni, vaikka kaikesta päätellen en aivan niin huomaamaton ja harmaa ollutkaan.
Mutta siitä enemmän seuraavassa postauksessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti